FANDOM


Urosleijona

Leijonauros

Naarasleijona

Leijonanaaras

Leijona (Panthera leo) on suurkissaeläin, joka elää Afrikassa ja pienenä populaationa Intiassa. Leijonan levinneisyysalue ja kanta ovat supistuneet voimakkaasti, ja laji on nykyisin vaarantunut.

Ulkonäkö ja ominaisuudet

Leijona on suuri kissaeläin, joka on yleensä väritykseltään kellanruskea. Leijonan hännässä on muista kissaeläimistä poiketen tupsu, jota se käyttää esimerkiksi johdattaakseen muita leijonia korkeassa ruohikossa tai osoittaakseen huonotuulisuutta ja ärtymystä. Leijonan ruumis voi olla kahden ja puolen metrin mittainen, sen säkäkorkeus 120 senttimetriä, ja häntä metrin mittainen. Leijona painaa 120–250 kilogrammaa ja urokset ovat naaraita suurempia.
Leijonauroksille kasvaa tuuhea harja, jonka mahdollisia värejä ovat vaaleanruskea, ruskea, punainen tai musta. Se ulottuu päälaelta ja poskista selkään ja hartioihin. Joiltakin uroksilta harja puuttuu kokonaan.

Elintavat

Lauma

Leijonaryhmä
Leijona on ainoa iso kissaeläin, joka elää ryhmissä. Yhteen ryhmään kuuluu yleensä 4–12 naarasta pentuineen ja 1–6 urosta. Lauman naaraat ovat yleensä keskenään sukulaisia, usein serkuksia, ja urokset keskenään velipuolia. Naaraiden tehtävänä on hoitaa saalistaminen ja uroksen tehtävä laumassa on puolustaa naaraita ja pentuja muilta urosleijonilta.
Laumassa toimiva hierarkia ei ole kovinkaan tarkka, mutta pääasiassa laumassa on yksi johtavassa asemassa oleva leijonauros, jolla on oikeus syödä ja paritella ensimmäisenä. Lauma omii tietyn alueen reviirikseen, jonka lähistöltä se ajaa tunkeilijat tiehensä.

Ravinto

Leijonat syövät pääasiassa suuria nisäkkäitä, kuten gaselleja, pahkasikoja, seeproja ja antilooppeja. Ne syövät myös pienempiä eläimiä, kuten jyrsijöitä, jäniksiä, liskoja, ja lintuja.

Lisääntyminen

Leijonapentu
Leijonaurokset harvoissa tapauksissa tappalevat samasta naaraasta. Ensimmäisen naaraan tavoittanut uros saa paritella sen kanssa ja parittelu kestää alle puoli minuuttia. Naaras voi synnyttää yleisimmin 3 tai 4 pentua (raja on kahdesta kuuteen pentuun). Pentuja imetetään n. 5 kuukautta. Pentu saa pysyvät hampaat 9-12 kuukauden ikäisenä. Hampaiden puhkeaminen aiheuttaa pennuille kuumetta, ja osa niistä voi kuolla.

Levinneisyys ja elinympäristö

Leijonan elinympäristöön kuuluvat savannien heinikkomaat, avoimet metsäseudut, aavikoiden reuna-alueet sekä pensaistot. Suurin osa leijonista elää laumoissa, joilla on pysyvät reviirit. Noin viidesosa Afrikan leijonista vaeltaa pieninä laumoina suurella alueella seuraten antilooppi- ja seepralaumoja.

Kuvia

Lähteet

Kissaeläimet
Suurkissat (Pantherinae) Panthera: JaguaariLeijonaLeopardiTiikeri - Neofelis: PuuleopardiBorneonpuuleopardi - Uncia: Lumileopardi
Kissat (Felinae) Acinonyx: Gepardi - Caracal: Karakali - Catopuma: AasiankultakissaBorneonkissa - Felis:HietakissaKiinanaavikkokissaKolokoloManuliMustajalkakissaSuokissaVillikissa - Leopardus: AndienkissaKodkodMargaiOnsillaOselottiPantalaninkissaPampasinkissaPunankissa - Leptailurus: Servaali - Lynx: IberianilvesIlvesKanadanilvesPunailves - Pardofelis: Marmorikissa - Prionailurus: AasianmetsäkissaIriomotenkissaKalastajakissaLitteäpääkissaRuostetäpläkissa - Profelis: Afrikankultakissa - Puma: JaguarundiPuuma

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki